Saksassa on nyt alkanut karnevaaliaika, joka näkyy ennen kaikkea Reinin lähellä sijaitsevissa kaupungeissa. Täällä Münchenissä on järjestetty lähinnä karnevaalijuhlia, joita varten saksalaiset pukeutuvat (pikku-Hansista isoisä-Jürgeniin) naamiaisasuihin ja irrottelevat oikein olan takaa - tai tarkemmin sanottuna, koko loppuvuoden edestä.
Laskiaistiistai on täällä yksi tärkeimmistä Karnevaaliajan juhlapäivistä ja sen takia luonnollisesti virallinen vapaapäivä. Tänään Münchenin keskusaukiolla, Marienplatzilla näkee jos jonkinmoista perinteikästä tanssiesitystä ja joka nurkalla myydään karnevaaliajan erikoisuuksia: eri tavoin täytettyjä ja koristeltuja munkkeja.
Liikakiloitta ei siis tästäkään juhlasta selvitty.
Harjoitteluni alkaa lähestyä loppuuaan. Viime viikolla juttelimme viimein pomoni kanssa jatkosta ja hän pitäisi minut oikein mielellään assarinaan, mutta samoilla ehdoilla kun tähän asti: yhdeksän tuntia viikossa ja neljäsataa euroa kuussa. Etsiskelen jatkuvasti kokopäiväistä duunia, mutta tähän mennessä ei ole vielä napannut, joten sovimme pomoni kanssa, että jatkan kv-toimistossa siihen asti, kunnes jotain löydän. Vaikkei tästä harjoittelusta ainakaan vielä uraa urjennut samassa harjoittelupaikassa, niin ainakin hyviä kokemuksia ja turvaa työnmetsästysajaksi:)
Tuesday, February 24, 2009
Sunday, February 15, 2009
Saksalaiset surffaa
Ruokamyrkytyksestä on toivuttu ja pääsin tällä viikolla jo töihinkin. Tällä hetkellä tehtävänäni on luoda uusi ja upeampi versio LMU-yliopiston esitteestä uusille kv-opiskelijoille. Hommaa on ollut melkoisesti, sillä moni oli ehtinyt kolmekymmensivuista esitettä sorkkia oman mielensä mukaan ja punainen lanka tuntui olevan kateissa. Pistin koko sisällysluettelon uuteen uskoon ja korjailin pois paljon epäloogisuuksia ja kielimokia. Tällainen homma sopii minulle oikein hyvin, saan tehdä töitä itsenäisesti ja käyttää luovuuttani. Toki edelleen joka torstai minua odottaa myös iso läjä mapitettavia sopimuksia, mutta on mukava saada vaihtelua työtehtäviin:)
Otsikkoon viitaten: ihan pakko laittaa vielä muutama kuva. Oltiin tänään matkalla poikaystäväni kanssa taidenäyttelyyn, kun äkättiin joessa kummallinen ilmiö: jääkylmässä vedessä surffaava saksalainen. Sillan alta ryöppysi sen verran vettä, että siitä syntyi pyörre, ikäänkuin aallonharja. Tuohon aallonharjaan sitten pomppi lumiselta joenreunalta äijiä sammakkomiehenasuissaan surffilauta kainalossa. Hulluja nuo saksalaiset,
kattokkaa ite!

Tässä setä surffaaja matkalla aaltoihin..

Ja siellä se saksalainen surffaa .. :)
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
mukavaa viikoa!

Thursday, February 5, 2009
Muutama kuvanen
Poden tällä hetkellä ruokamyrkytystä kotona.. Huhuh, Miguel oli sitten laittanut vanhoista kananmunapaketeista "irtomunat" aina uusien sekaan. Unohti mainita tästä minulle ja kas vaan eilinen munakas oli hiukan liian munakas..
Tätä kokemusta en suosittele kenellekään, mutta onpahan aikaa laittaa muutama kuva tänne blogiin, olokeepa hyvä!

Tässä ollaan luostarissa Münchenin ulkopuolella. Viime viikonlopun patikointireissu päättyi siis näin upeisiin maisemiin. Kuvassa Junior ja Senior Zamorano ihmettelevät kauneutta.

Samainen luostari ulkoapäin. Oli muuten upea päivä! Tässä yksi Münchenin eduista: täältä pääsee nopeasti tosi kauniisiin, Alppien ympäröimiin pikkukyliin.

Mää perinteisessä Bavarialaisessa ravintolassa. Ruokalistalla oli makkaraa ja vartaita. Lisukkeeksi sai sitten valita joko perunasalaattia tai hapankaalia. Juomana luonnollisesti olutta. Kulinaristeja nämä eteläsaksalaiset;)

Subscribe to:
Posts (Atom)