Bretzelit järjestykseen

Johan vierähti aikaa vikasta merkinnästä!
Olen puuhastellut työhakemuksien parissa ja jotenkin unohtanut ajan kulun.

Töitä on yliopistolla jäljellä noin kuukauden verran ja on tosiaan kaiken maailman taantumien ja talouskriisien keskellä korkea aika katsella "oikeita töitä" harjoittelun jälkeiseksi ajaksi. Iki-ihana pomoni tosin lupasi, että voin oikein mielelläni jatkaa hänen assarinaan samoilla ehdoilla kuin tähänkin asti. Siis yhdeksän viikkotuntia ja nelisensataa kuussa palkkaa. Jollei kokopäivätöitä löydy, otan tarjouksen vastaan ja etsin lisäksi toisen osa-aikaisen työn. Niitä tuntuu opiskelijoille olevan tarjolla ihan riittämiin. Yrityksen taitavat saada aikamoisia etuja opiskelijoiden palkaammisesta, joille voivat sitten maksaa suht matalaa tuntipalkkaa ja pitää töissä noin 20 tuntia viikossa.

Ajatus yliopistolla jatkamisesta tuntuu ihan mukavalta: hommatkin ovat viime aikoina hiukan monipuolistuneet, teen mm. tällä hetkellä uutta versiota meidän esitteestä ja tänään käänsin ranskasta espanjaksi yhtä sopimusta. Porukka on todella mukavaa ja jos toimistolta joku paikka aikeaisi, taistelisin varmasti hampaat irveessä duunin itselleni:)

Vaikka tosiaan alussa harjoittelu vähän yksipuolisten tehtävien takia turhautti, kyllä tästä on saanut vaikka mitä irti. Ja mistä sitä tietää, jos lopulta aukeaisi mahdollisuus siihen ihka oikeaan työpaikkaankin..!

Mukavaa viikonloppua!

Pesänrakennusta

Keväistä pesänrakennusta on selkeästi ilmassa: kyseinen vietti pakotti eilen, lauantaina, uskaltautumaan Ikeaan. Huutavat lapset, euron hodarit ja valtavat pakkauskoot ilahduttivat meidän viikonloppua niin kovin, että vannoin (jälleen kerran), etten enää samaiseen laitokseen lauantaina astu.

Mutta saatiinpahan sohva. Samoin kuin sata ja yksi muuta "tarpeellista" tavaraa meidän kotiin. Jostain syystä juuri tuo tarpeeton roina tuo ainakin minulle kodin tunnun asuntoon. Kai kaipaan oman kädenjälkeni näkemistä ympärilläni, ikään kuin jatkuvaa alitajuista viestiä "minä asun täällä".

Omalla sohvalla on nyt hyvä istua ja edes eilisen tapas-illan jälkikaaos ei ympärillä häiritse. Jotenkin olo tuntuu kotoisalta.

Rutiineihin kiinni

Viime viikko oli lyhykäisyydessään juuri sopiva paluu arkipäivään. Toivuin flunssasta käytännössä koko loppuviikon ja nyt kun olo on taas parempi, loppuivat myös tekosyyt vaan lusmuilla sängyn pohjalla.

Viime perjantaina jatkuivat myös taas hommat yliopistolla. Oli tosi mukava palata toimistoon, kun kaikki (saksalaiseen tapaansa) toivottelivat kaikkea hyvää vuodelle 2009 ja kyselivät reissuistani, jne. Osuva taisi olla myös pieni tuliainen Espanjasta pomolleni, sillä hän kiitteli muistamista moneen kertaan.

Myös jokapäiväinen saksankurssi tuo päiviin rytmiä ja työpäivien ohella antaa tarkoitusta täällä olemiseen. En osaisi millään olla vaan ja hengailla, jo nämä alkuviikon vapaat iltapäivät tuntuvat välillä hankalilta. Myös töissä tuntuu tosi kivalta, kun pomoni huomaa, miten paljon nopeammin saan hommat tehtyä. Nyt vasta huomaan, miten kovasti ensimmäisten viikkojen kielimuuri ja osaamattomuuden ja avuttomuuden tunteet ottivat itsetunnon päälle.

Löysin muuten täältä Münchenistä Suomi-kaupan ja bongasin netistä saksansuomalaisten foorumin. Fazerin sininen ja salmiakki helpottivat kovasti koti-ikävää ja muistuttivat tavallaan siitä, että jonkinlaista tasapainoa saa hakea: kyllä koti-ikäväkin saa olla, mutta jotenkin pitää itsensä ympäröidä uudella kulttuurilla eikä elää Suomi-kuplassa toisella puolen Eurooppaa.

Jamón-ähky

Huh, joulun jälkeen tuntuu vieläkin olevan kunnon turvotus päällä, viimeisimmän Madridin keikan jälkeen ristin olotilan Jamón-ähkyksi. Vietin tosiaan viikon Suomessa perheen luona valkoista joulua ihastellen ja toisen viikon poikaystäväni perheen huomassa Madridissa. Molemmissa päissä Eurooppaa tuntui perheen mammoilla olevan hirveä hätä siitä, että me Miguelin kanssa ollaan nälkäkuoleman partaalla. Vikalla pysäkillä mamá pisti mukaan halkaisijaltaan 20 cm:n juuston ja metrin pituisen lomon (espanjalaista kinkkua, lihaa jostain kohti possua. En ole koskaan halunnut tietää tarkemmin..). Viiniä, tonnikalaa, säilöttyjä paprikoita ja valkoparsaa oli myös lähdössä mukaan, mutta Miguelin matkalaukun lievä ylipaino (liikaa oli melkein 15 kiloa) pakotti rajoittamaan gourmeeviemisten määrää.

Palasimme toissapäivänä Müncheniin ja tänään alkoi saksan kielen kurssini uudestaan, samoin työnhaku ja pieni, pakottava stressinpoikanen. Skannasin joululomalla kokoelmani työtodistuksia ja tuijottelin jo kerran saksaksi käännettyä ansioluetteloani. On kieltämättä aika hankala hahmottaa, mikä työ olisi minun vielä suht rajoitetun ammatillisen osaamiseni sisällä ja millaisia paikkoja voin hakea. Ajattelin siis hakea vähän joka suuntaan ja katsoa sitten, mistä tärppää.