Helmikuun viimeisenä päivänä Erasmus-harjoitteluni LMU-yliopiston kv-toimistossa päättyi virallisesti. Neljä kuukautta kuluivat nopeasti ja paljon ehti tapahtua sekä yksityiselämässäni että harjoittelupaikassani.
Alussa olin turhautunut kaiken uuden keskellä. En ymmärtänyt kieltä, en paikallisia tapoja, loputonta byrokratiaa enkä erilaisia työtottumuksia. Oman työtehtävätkin tuntuivat välillä turhauttavan helpoilta. Nyt neljän kuukauden jälkeen on helpompi sanoa, että opin harjoittelusta alkukankeudesta huolimatta todella paljon.
Kun saksa alkoi sujua, tuntui helpommalta ymmärtää myös toisinaan etäisiltä vaikuttavia saksalaisia ja paikallista elämänmenoa. Luulen, että alun ongelmat johtuivat osaltaan siitä, että en odottanut minkäänlaista kulttuurisokkia. Ajattelin sitä tiedostamattani, että Saksa on "vähän niinkuin Suomi, mutta siellä puhutaan ei kieltä".. Tämä ei ihan pitänyt paikkaansa:)
Olen vähitellen päässyt todella hyvin työyhteisöön sisälle ja tunnen, että minua pidetään yhtenä kv-toimiston porukasta. Minulle annetaan koko ajan uusia tehtäviä ja pomoni jaksaa aina kiittää sekä kehua hyvin tehdystä työstä.
Viime viikolla allekirjoitin sopimuksen heinäkuun loppuun asti. Jatkan toimistossa osa-aikaisena apulaisena, 10 tuntia viikossa. Olen tähän ratkaisuun loppujen lopuksi todella tyytyväinen, sillä nyt voin jatkaa myös saksan kielen kurssilla ja tehdä toista työtä samalla. Eilen tosiaan löysin toisen osa-aikaisen homman, joka liippaa todella läheltä monia mielenkiinnon kohteitani; kieliä, kehy-toimintaa, kansainvälisyyttä.
Kiitos kaikille tätä blogia seuranneille, tänne kirjoittelu on helpottanut omien kokemusten jäsentelyä ja toivottavasti innostanut muitakin lähtemään Erasmus-harjoitteluun:) Blogi sulkee nyt luukkunsa, mutta jos jollekulle jäi kysymyksiä, kommentteja, ajatuksia, ihan mitä vaan, minulle voi mailata koska vaan osoitteeseen: erasmuksenauudestaan@hotmail.com.
Aurinkoisin terveisin Münchenistä,
Tuija
Tuesday, March 3, 2009
Tuesday, February 24, 2009
Karnevaalitunnelmaa lumisateen keskellä
Saksassa on nyt alkanut karnevaaliaika, joka näkyy ennen kaikkea Reinin lähellä sijaitsevissa kaupungeissa. Täällä Münchenissä on järjestetty lähinnä karnevaalijuhlia, joita varten saksalaiset pukeutuvat (pikku-Hansista isoisä-Jürgeniin) naamiaisasuihin ja irrottelevat oikein olan takaa - tai tarkemmin sanottuna, koko loppuvuoden edestä.
Laskiaistiistai on täällä yksi tärkeimmistä Karnevaaliajan juhlapäivistä ja sen takia luonnollisesti virallinen vapaapäivä. Tänään Münchenin keskusaukiolla, Marienplatzilla näkee jos jonkinmoista perinteikästä tanssiesitystä ja joka nurkalla myydään karnevaaliajan erikoisuuksia: eri tavoin täytettyjä ja koristeltuja munkkeja.
Liikakiloitta ei siis tästäkään juhlasta selvitty.
Harjoitteluni alkaa lähestyä loppuuaan. Viime viikolla juttelimme viimein pomoni kanssa jatkosta ja hän pitäisi minut oikein mielellään assarinaan, mutta samoilla ehdoilla kun tähän asti: yhdeksän tuntia viikossa ja neljäsataa euroa kuussa. Etsiskelen jatkuvasti kokopäiväistä duunia, mutta tähän mennessä ei ole vielä napannut, joten sovimme pomoni kanssa, että jatkan kv-toimistossa siihen asti, kunnes jotain löydän. Vaikkei tästä harjoittelusta ainakaan vielä uraa urjennut samassa harjoittelupaikassa, niin ainakin hyviä kokemuksia ja turvaa työnmetsästysajaksi:)

Sunday, February 15, 2009
Saksalaiset surffaa
Ruokamyrkytyksestä on toivuttu ja pääsin tällä viikolla jo töihinkin. Tällä hetkellä tehtävänäni on luoda uusi ja upeampi versio LMU-yliopiston esitteestä uusille kv-opiskelijoille. Hommaa on ollut melkoisesti, sillä moni oli ehtinyt kolmekymmensivuista esitettä sorkkia oman mielensä mukaan ja punainen lanka tuntui olevan kateissa. Pistin koko sisällysluettelon uuteen uskoon ja korjailin pois paljon epäloogisuuksia ja kielimokia. Tällainen homma sopii minulle oikein hyvin, saan tehdä töitä itsenäisesti ja käyttää luovuuttani. Toki edelleen joka torstai minua odottaa myös iso läjä mapitettavia sopimuksia, mutta on mukava saada vaihtelua työtehtäviin:)
Otsikkoon viitaten: ihan pakko laittaa vielä muutama kuva. Oltiin tänään matkalla poikaystäväni kanssa taidenäyttelyyn, kun äkättiin joessa kummallinen ilmiö: jääkylmässä vedessä surffaava saksalainen. Sillan alta ryöppysi sen verran vettä, että siitä syntyi pyörre, ikäänkuin aallonharja. Tuohon aallonharjaan sitten pomppi lumiselta joenreunalta äijiä sammakkomiehenasuissaan surffilauta kainalossa. Hulluja nuo saksalaiset,
kattokkaa ite!

Tässä setä surffaaja matkalla aaltoihin..

Ja siellä se saksalainen surffaa .. :)
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
mukavaa viikoa!

Thursday, February 5, 2009
Muutama kuvanen
Poden tällä hetkellä ruokamyrkytystä kotona.. Huhuh, Miguel oli sitten laittanut vanhoista kananmunapaketeista "irtomunat" aina uusien sekaan. Unohti mainita tästä minulle ja kas vaan eilinen munakas oli hiukan liian munakas..
Tätä kokemusta en suosittele kenellekään, mutta onpahan aikaa laittaa muutama kuva tänne blogiin, olokeepa hyvä!

Tässä ollaan luostarissa Münchenin ulkopuolella. Viime viikonlopun patikointireissu päättyi siis näin upeisiin maisemiin. Kuvassa Junior ja Senior Zamorano ihmettelevät kauneutta.

Samainen luostari ulkoapäin. Oli muuten upea päivä! Tässä yksi Münchenin eduista: täältä pääsee nopeasti tosi kauniisiin, Alppien ympäröimiin pikkukyliin.

Mää perinteisessä Bavarialaisessa ravintolassa. Ruokalistalla oli makkaraa ja vartaita. Lisukkeeksi sai sitten valita joko perunasalaattia tai hapankaalia. Juomana luonnollisesti olutta. Kulinaristeja nämä eteläsaksalaiset;)

Thursday, January 29, 2009
Bretzelit järjestykseen
Johan vierähti aikaa vikasta merkinnästä!
Olen puuhastellut työhakemuksien parissa ja jotenkin unohtanut ajan kulun.
Töitä on yliopistolla jäljellä noin kuukauden verran ja on tosiaan kaiken maailman taantumien ja talouskriisien keskellä korkea aika katsella "oikeita töitä" harjoittelun jälkeiseksi ajaksi. Iki-ihana pomoni tosin lupasi, että voin oikein mielelläni jatkaa hänen assarinaan samoilla ehdoilla kuin tähänkin asti. Siis yhdeksän viikkotuntia ja nelisensataa kuussa palkkaa. Jollei kokopäivätöitä löydy, otan tarjouksen vastaan ja etsin lisäksi toisen osa-aikaisen työn. Niitä tuntuu opiskelijoille olevan tarjolla ihan riittämiin. Yrityksen taitavat saada aikamoisia etuja opiskelijoiden palkaammisesta, joille voivat sitten maksaa suht matalaa tuntipalkkaa ja pitää töissä noin 20 tuntia viikossa.
Ajatus yliopistolla jatkamisesta tuntuu ihan mukavalta: hommatkin ovat viime aikoina hiukan monipuolistuneet, teen mm. tällä hetkellä uutta versiota meidän esitteestä ja tänään käänsin ranskasta espanjaksi yhtä sopimusta. Porukka on todella mukavaa ja jos toimistolta joku paikka aikeaisi, taistelisin varmasti hampaat irveessä duunin itselleni:)
Vaikka tosiaan alussa harjoittelu vähän yksipuolisten tehtävien takia turhautti, kyllä tästä on saanut vaikka mitä irti. Ja mistä sitä tietää, jos lopulta aukeaisi mahdollisuus siihen ihka oikeaan työpaikkaankin..!
Mukavaa viikonloppua!

Sunday, January 18, 2009
Pesänrakennusta
Keväistä pesänrakennusta on selkeästi ilmassa: kyseinen vietti pakotti eilen, lauantaina, uskaltautumaan Ikeaan. Huutavat lapset, euron hodarit ja valtavat pakkauskoot ilahduttivat meidän viikonloppua niin kovin, että vannoin (jälleen kerran), etten enää samaiseen laitokseen lauantaina astu.
Mutta saatiinpahan sohva. Samoin kuin sata ja yksi muuta "tarpeellista" tavaraa meidän kotiin. Jostain syystä juuri tuo tarpeeton roina tuo ainakin minulle kodin tunnun asuntoon. Kai kaipaan oman kädenjälkeni näkemistä ympärilläni, ikään kuin jatkuvaa alitajuista viestiä "minä asun täällä".
Omalla sohvalla on nyt hyvä istua ja edes eilisen tapas-illan jälkikaaos ei ympärillä häiritse. Jotenkin olo tuntuu kotoisalta.

Tuesday, January 13, 2009
Rutiineihin kiinni
Viime viikko oli lyhykäisyydessään juuri sopiva paluu arkipäivään. Toivuin flunssasta käytännössä koko loppuviikon ja nyt kun olo on taas parempi, loppuivat myös tekosyyt vaan lusmuilla sängyn pohjalla.
Viime perjantaina jatkuivat myös taas hommat yliopistolla. Oli tosi mukava palata toimistoon, kun kaikki (saksalaiseen tapaansa) toivottelivat kaikkea hyvää vuodelle 2009 ja kyselivät reissuistani, jne. Osuva taisi olla myös pieni tuliainen Espanjasta pomolleni, sillä hän kiitteli muistamista moneen kertaan.
Myös jokapäiväinen saksankurssi tuo päiviin rytmiä ja työpäivien ohella antaa tarkoitusta täällä olemiseen. En osaisi millään olla vaan ja hengailla, jo nämä alkuviikon vapaat iltapäivät tuntuvat välillä hankalilta. Myös töissä tuntuu tosi kivalta, kun pomoni huomaa, miten paljon nopeammin saan hommat tehtyä. Nyt vasta huomaan, miten kovasti ensimmäisten viikkojen kielimuuri ja osaamattomuuden ja avuttomuuden tunteet ottivat itsetunnon päälle.
Löysin muuten täältä Münchenistä Suomi-kaupan ja bongasin netistä saksansuomalaisten foorumin. Fazerin sininen ja salmiakki helpottivat kovasti koti-ikävää ja muistuttivat tavallaan siitä, että jonkinlaista tasapainoa saa hakea: kyllä koti-ikäväkin saa olla, mutta jotenkin pitää itsensä ympäröidä uudella kulttuurilla eikä elää Suomi-kuplassa toisella puolen Eurooppaa.

Wednesday, January 7, 2009
Jamón-ähky
Huh, joulun jälkeen tuntuu vieläkin olevan kunnon turvotus päällä, viimeisimmän Madridin keikan jälkeen ristin olotilan Jamón-ähkyksi. Vietin tosiaan viikon Suomessa perheen luona valkoista joulua ihastellen ja toisen viikon poikaystäväni perheen huomassa Madridissa. Molemmissa päissä Eurooppaa tuntui perheen mammoilla olevan hirveä hätä siitä, että me Miguelin kanssa ollaan nälkäkuoleman partaalla. Vikalla pysäkillä mamá pisti mukaan halkaisijaltaan 20 cm:n juuston ja metrin pituisen lomon (espanjalaista kinkkua, lihaa jostain kohti possua. En ole koskaan halunnut tietää tarkemmin..). Viiniä, tonnikalaa, säilöttyjä paprikoita ja valkoparsaa oli myös lähdössä mukaan, mutta Miguelin matkalaukun lievä ylipaino (liikaa oli melkein 15 kiloa) pakotti rajoittamaan gourmeeviemisten määrää.
Palasimme toissapäivänä Müncheniin ja tänään alkoi saksan kielen kurssini uudestaan, samoin työnhaku ja pieni, pakottava stressinpoikanen. Skannasin joululomalla kokoelmani työtodistuksia ja tuijottelin jo kerran saksaksi käännettyä ansioluetteloani. On kieltämättä aika hankala hahmottaa, mikä työ olisi minun vielä suht rajoitetun ammatillisen osaamiseni sisällä ja millaisia paikkoja voin hakea. Ajattelin siis hakea vähän joka suuntaan ja katsoa sitten, mistä tärppää.

Subscribe to:
Posts (Atom)