Lämpöä ja pankkikorttiagressioita

Aloitan lämmöstä: olin torstaina vikaa päivää ennen joulua töissä ja ennen lähtöä sain sekä kehuja hyvin tehdystä työstä että pienen joululahjan pomoltani. Lämmitti mieltä:)

Pakko epäsuomalaisesti hiukan kehaista pomoani, Jeania. Hän on aivan mielettömän nauravainen ja sympaattinen skotti. Jaksaa aina vastata kysymyksiin (ja minähän jaksan kysellä), selittää useaan otteeseen suht simppelin tietokannan toimintaa ja oikoa mokiani hymyillen. Harvoin on hänen kaltaisiaan ihmisiä tullut yksityis- saatikka työelämässä vastaan! Jos minua vastapäätä istuisi päivästä toiseen kurttunaamainen muija, olisin varmasti huomattavasti turhaantuneempi harjoitteluuni. Työtehtävät ovat kieltämättä hiukan simppelimmät kuin minulle etukäteen kuvattiin, mutta työympäristö paikkaa puutteita ja kaikesta huolimatta olen näiden viimeisen kahden kuukauden aika oppinut paljon.

Muttamutta pakko myös purkaa hiukan pankkiagressioita: en vaan voi ymmärtää kuin pienet asiat voi olla täällä välillä niin vaikeita..! Kun saavuin Saksaan, minulle toitotettiin kaupassa kuin kaupassa "Kein Visa, you need a EC-karte". Visa Electron-tyyppinen kortti, joka on tosiaan hyvin tyyppillinen maksuväline täällä. Noh, hankin EC-korttini ja sen mukana tuli kolme pin-koodia. Blondi kun olen, heti ensimmäisellä Otto-vierailulla onnistuin tunkemaan väärän koodin automaattiin (vieläpä ne vaadittavat kolme kertaa) ja sinne meni ensimmäinen EC-lätykkäni. Uusi tuli postissa viikkoa myöhemmin. Uudella onnella ja pin-mokasta viisastuneena opettelin oikean tunnusluvun ulkoa ja höyläsin EC:tä kuin viimeistä päivää. Tai yritin.

Kun maksoin osan ensi vuoden kielikurssimaksuni ensimmäisenä, johan tuntui hyvältä: "nyt sitten virallisesti asun Saksassa, kulutan täällä ansaittua rahaa täkäläisellä kortilla", mietin. Seuraavana päivänä yritin maksaa loppuosaa kurssimaksusta. Ei mennyt läpi. Omituista. Noh, jätetään tammikuuhun. Tuntia myöhemmin yritin viuhuttaa korttia kirjakaupassa. "Meillä ei voi maksaa korttilla alle viidentoista euron ostoksia". Jaahas. "Mutta kyllä, EC-kortti käy normaalisti, hieno homma, että olet sen hankkinut!". Töiden jälkeen yritin ostaa uutta dödöä lähikaupasta "Ei, kun meillä ei voi maksaa kortilla alle kymmenen euron ostoksia". Jaa-a. Ensin pyydetään hommaamaan tämä ah niin erinomainen kortti ja nyt ei anneta käyttää sitä. Seuraavassa lähikaupassa annettiin kyllä käyttää korttia, mutta he puolestaan ilmoittivat, että korttini ei toimi.

Sinä iltana kolistelin kotiin raivosta kihisten ja kaadoin kaiken luonnollisesti poikaystäväni niskaan "jumalautakuinvoiollanäinepätehokasmaa..??!!". Niin, tätä minä usein ihmettelen: miten se mielikuva tehokkaista saksalaisita pääsi kenenkään mieleen livahtamaan..? Järjestystä he kyllä pitävät yllä, mutta tuntuvat jäävän siihen järjestykseen toisinaan jumiin ja unohtavat liikkua järjestelmällisesti eteenpäin.

Huomenna lähden Suomeen jouluksi ja siitä sitten uudeksi vuodeksi Madridiin poikaystäväni perheen hoiviin. Kaikesta tästä vinkunasta ja vankunasta huolimatta, luulenpa että seuraavan parin viikon aikana saattaa tulla jopa hiukan ikävä Saksaa. Jotain tietä (pakko myöntää: en ole ihan varma, mitä) tämä maa ja kaupunki ovat päässeet livahtamaan lämpimään nurkkaukseen mielessäni ja vähitellen Deutschlandista on tullut minulle koti.

Lämmintä joulua ja räiskyvää uutta vuotta kaikille:)

Joulumarkkinnahulinassa

Edelleen netti uupuu, joten kirjoittelen pikaisesti niin kovin tutuksi tulleesta nettikahvilasta.

En ole henkilökohtaisesti ollenkaan jouluihminen, mutta täällä useiden joulumarkkinoiden (joista osa on jopa joten kuten autenttisia, ei turistien valloittamia), glüweinin ja lumen keskellä yllätän itseni toisinaan hymisemästä joululauluja ja huokailemasta joulupukkifiguurien äärellä. Pelottavaa.

Ehkä tähän jouluun liittyy myös odotus Suomen vierailusta, jota odotan todella paljon. Nämä kaksi kuukauttaa ovat hurahtaneet ohi nopeasti ja olen oppinut todella paljon, mutta nyt tuntuu ihanalta päästä taas tuttuun ympäristöön. Jatkuva ponnistelu itsensä ilmaisussa on väsyttävää, vaikkakin palkitsevaa, kun siinä onnistuu.

Töissä menee mukavasti, tiedän mitä minulta odotetaan ja missä tahdissa. Hoitelen soppareita pomoni allekirjoitettavaksi kiitettävän pinkan joka työpäivä ja kun pääsen kotiin työpäivän jälkeen, en ole enää aivan täysin rikkipuhkipoikki.

Viime perjantaina meillä oli kv-toimiston työntekijöiden kesken pikkujoulut. Ei, kyseessä ei ollut perisuomalainen kännäysilta, jota joutuu muistelemaan punastellen vielä kesälläkin: kokoonnuimme erään työkaverin kotiin, söimme ja joimme. Homma järjestettiin nyyttari-pariaatteella ja pöytä oli todellakin koreana, jokainen oli pistänyt parastaan. (pakko muuten mainita, ennen kestejä toimistossa kiersi lista, johon jokainen siististi merkitsi, mitä aikoi juhliin tuoda. Tässäkin saksalainen Ordnung hallitsi!)

Viime perjantai siis oikeastaan kruunasi joulutunnelman ja nyt viipotan tästä jouluostoksille!
(rakkaat ystäväni huomaanevat eron aiempiin vuosiin: ei ahdistusta ja joulun kiroamista sekä viime hetken pakonomaista joululahjapaniikkia..! Tätä se Saksa näköjään teettää;)

Mukavaa joulunodotusta siis kaikille,
jopa fellow-joulunvihaajille:)

Elämä ilman internetin ihmeellistä maailmaa..

Pahoitteluni,

netti on ollut poikki kotona yli viikon, joten en ole voinut päivittää blogia: ongelma korjaantuu toivottavasti lähipäivinä, joten kirjoittelen heti lisää kun pystyn!

Mukavaa viikkoa!