Todellakin,
tänään aloitimme päivän tyypillisellä bavarialaisella aamiaisella eräässä tyypillisessä bavarialaisessa ravintolassa: Bretzeliä (eli Bretze täkäläisittäin), weissbieriä ja weisswurstia. Vedessä keitettyä valkoisa makkaraa ja valkoista olutta, lisukkeena makeaa sinappia. Maistui itse asiassa huomattavasti paremmalta kuin voisi kuvitella.
Näiden gourmee-kokemusten lisäksi olen ehtinyt ihmettelemään paljon muutakin. Ikuinen teitittely ja kohteliaisuuksien kirjo jaksaa kummastuttaa. Saksalaiset teitittelevät kaikkia, jopa kaupan tätiä ja oman ikäisiä, tuntemattomia ihmisiä. Tuttuja saa jo sinutella. Eräs työkaverini kertoi, että hän joutui ilmiriitaan erään kv-toimiston työntekijän kanssa, kun meni tätä vahingossa sinuttelemaan monen yhteisen työkuukauden jälkeen. Erehdys korjattiin ja teitittely jatkuu. Muuten meno toimistossa on onneksi tosi rentoa, ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavat mielellään.
Olen hiukan pettynyt vähäiseen työtuntimäärääni: vain 10 h. viikossa. Mikäs siinä toisaalta: onpahan paljon vapaa-aikaa, mutta kahdessa iltapäivässä ei oikein pääse sisälle työtehtäviin tai tutustumaan kunnolla edes työkavereihin. Olin tällä viikolla maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona kaikkina päivinä muutaman tunnin toimistolla perehdytyksessä ja ensi viikosta lähtien teen puolikkaan päivän aina torstaisin ja perjantaisin. Vaikka minulle ei siitä enemmän maksettaisikaan, olisin mielelläni vaikka näin alkuun muutaman kokonaisen päivän töissä. Haluaisin päästä hyvin alkuun jottei joka kerta töihin mennessä tarvitsisi taas muistella ja ihmetellä työtehtäviä.
Enpä olisi tänne lähtiessä uskonut, että hingun jo muutaman viikon päästä ylityön perään..!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment