Saturday, November 22, 2008

Sopimuksia sinne tänne

Viimeisestä merkinnästä on muutama päivä, sillä kuten jo kirjoittelin, käyn töissä vain torstaisin ja perjantaisin. Tällä viikolla olin keskityin molempina päivinä päätehtävääni, eli pomoni assarointiin. Päivitin siis lähinnä sopimustietoja kv-toimiston tietokantaan ja kopioin matskuja ensi maanantain brittiläisten yliopistojen kv-päivään. Aika perushommaa, mutta ilmeisesti ensi viikolla on tiedossa uusia haasteita, sillä auttelen maanantaina kv-päivän järjestelyissä ja torstaina toimistolla on tapaaminen DAAD:n (Saksan vastine Suomen CIMOlle) edustajien kanssa. Epäilen kyllä, että ainakin maanantaina kyseessä on pelkkää pöytien kantamista..

Uskomatonta mutta totta, luulen että olen saanut hoidettua kaikki tarvittavat paperihommat saadakseni vapaasti talloa saksalaista maaperää. Muutenkin alkaa vähitellen tuntua siltä, että alan päästä jyvälle tästä maasta ja kulttuurista. Kielen kanssa on edelleen suuria ongelmia: ymmärrän peruskeskustelua saksaksi hyvin ja osaan vastata yksinkertaisiin kysymyksiin, mutta monimutkaisempi kommunikointi tyssää sanavaraston puutteeseen (ja usein lievään paniikkiin). On turhauttavaa nyökytellä, hymyillä ja hokea "ja, ja!":ta kun suomeksi höpöttäisin aiheesta ummet ja lammet. Onneksi kielikurssilla riittää kohtalontovereita ja tiedän kokemuksesta, että muutaman kuukauden päästä helpottaa.

No comments: