Tuesday, November 4, 2008

Grüß Gott Münchenistä!

Täällä ollaan, viimein!
Viimeisestä merkinnästä on aikaa, koska meillä ei ole vielä kotona nettiä käytössä. Yritän päivittää blogia parin, kolmen päivän välein tästä lähtien.

Muutto vei kaikki voimat, mutta vähitellen alkavat kaikki asiat olla järjestyksessä ja koti pahvilaatikko-vapaa. Tapasin viime perjantaina pomoni ja hän kertoi hiukan harjoitteluni sisällöstä ja muista järjestelyistä. Koska Saksan lain mukaan yli 400 euron palkoista on maksettava ns. sosiaalikuluja, palkkaavat monet julkiset ja yksityisetkin tahot opiskelijoita alle 400 euron kuukausipalkalla. Näin tekee myös LMU-yliopisto. Meitä opiskelijoita on heillä hommissa noin kymmenkunta ja torstaista lähtien olen yksi heistä. Koska palkka on niin alhainen, en voi yliopiston säännösten mukaan työskennellä yli 10 tuntia viikossa. Suunnitellun täyden työviikon sijaan teen siis ainoastaan kaksi puolta päivää viikoittain.

Ensimmäinen vaikutelmani kv-toimistosta oli positiivinen, kaikki olivat todella ystävällisiä ja hommaa tuntui piisaavan. Hektisyys sopii kyllä minulle, teen mieluummin töitä kuin istun ja pyörittelen peukaloitani. Torstaina on siis ensimmäinen työpäiväni. Kv-toimisto järjestää silloin yliopistolla kv-päivät ja minä pidän aamupäivällä esitelmän Suomessa opiskelusta. Powerpoint vaan hyrräämään ja hommiin, ensimmäisenä päivänä! Heillä taitaa olla positiivisia kokemuksia skandinaaveista, kun uskaltavat laittaa minut edustamaan koko toimistoa jo nyt:)

Kaiken tämän vapaa-ajan ajattelin käyttää saksan kielen kurssiin, pitäneehän tämä kielikin oppia. Pientä kulttuurisokkia on ilmassa, sillä en ole aikoihin ollut tilanteessa, jossa en ymmärrä kunnolla kieltä. Toki näiden parin viime vuoden aikana olen vieraillut Saksassa moneen otteeseen, mutta olen aina puhunut huolettomasti englantia ja saksaa ainoastaan pakon edessä. Nyt on pakko.

Joten lisää kokemuksia saksan kielen kurssilta tiedossa piakkoin!

No comments: