Turistina uudessa kotikaupungissa

Torstainen työpäivä meni aika pitkälle odotusten mukaan: ensin muutama tunti toimistohommia ja sitten DAAD:n tilaisuuteen. Minun roolini oli kerätä astioita ja skumppalaseja tyhjiltä pöydiltä. Päivä oli pitkä, joten sovimme pomoni kanssa, ettei minun tarvitse perjantaina tulla töihin. Hyvä niin, sillä tänä viikonloppuna ystäväpariskuntani Suomesta oli käymässä. Reilu paketti salmiakkia helpotti kovasti koti-ikävää:) On myös ollut tosi mukava höpöttää suomea ja ihmetellä saksalaista maailmanmenoa suomalaisesta vinkkelistä..!
Tänä viikonloppuna olemme myös poikaystäväni kanssa esitelleet siis uutta kotikaupunkiamme, vaikka välillä pyörin täällä itsekin ihan turistina. Vaikkei jokainen kadunkulma vielä tuttu olekaan, oli hyvä huomata taas kerran, miten kaunis kaupunki München on ja miten paljon tällä kaupungilla on tarjottavaa. Museoita on aiheesta kuin aiheesta ja samoin konsertteja, taidenäyttelyitä, kauppoja, jne. Täällä näkyy myös Saksan historian pimein puoli: kävimme tänään Dachaun keskitysleirillä. Kokemus oli vähintäänkin pysäyttävä.
Toisen maailmansodan painon tuntee Saksassa asuessaan edelleen. Saksalaiset haluavat tulla toimeen kaikkien kanssa, he toivovat että heistä pidettäisiin ja samalla pelkäävät tekevänsä virheitä tai vaikuttavansa liian ylpeiltä tai voitontahtoisilta. Täällä näkee tuskin koskaan Saksan lippuja, tai muita kansallisia tunnusmerkkejä. Ylpeys omasta maasta sallitaan vain jalkapallon tai muun yhtä universaalin kontekstin varjossa. Thank god for football, siis. Maalle tai sen kansalle ei ole hyväksi muistaa vain historian mustimmat hetket, sillä kansalle kuin kansalle on olennaista pystyä tuntemaan kollektiivista ylpeyttä isänmaasta. Saksalaiset tasapainoilevat edelleen näiden kahden välillä: toisaalta he haluavat julistaa olevansa rinta rottingilla saksalaisia, mutta toisaalta pelkäävät sanoa ääneen mitään liian positiivista maastaan.

Joustavan harjoittelijan toimenkuva

Maanantai kului pöytiä kantaessa ja tapahtumapöytiä, yms. purkaessa. Torstaina minut taas värvättiin samantyyppisiin hommiin paikallisen CIMOn (eli DAADn) stipendienjako-tapahtumaan. Pääsen toisin sanoen auttamaan pitopalvelua ja tarjoilemaan skumppaa.
Kieltämättä kaipaisin hiukan vastuullisempia hommia ja monipuolisempia työtehtäviä, mutta luulen että joustavuus kuuluu tällä hetkellä kuvioon. Tässä vaiheessa ei muu auta kuin hymyillä ja tehdä homma kuin homma huolella ja innolla. Koska yliopistolla on yleensäkin ja kv-palveluissa varsinkin monia opiskelijoita hommissa, he ovat tottuneet teettämään meillä töitä laidasta laitaan. Olisi mielenkiintoista tavata enemmän muita samassa tilanteessa olevia opiskelijoita/harjoittelijoita ja vaihtaa kokemuksia. Juttelin jo pari viikkoa sitten ns. edeltäjäni kanssa: nyt valmistumassa oleva Martina, joka toimi pomoni assarina kahden vuoden ajan. Hän teki muutaman päivän viikossa töitä neljänsadan euron kuukausipalkalla ja loi mm. uuden arkistointijärjestelmän, hoiti sopimushallintoa pomoni puolesta, jne. Übertehokas pakkaus, universaali ilmiö. Hän sai vähän aikaa sitten palkkionsa kahden vuoden työstä: äitiyslomasijaisuuden kv-toimistosta.
Kilpailu on täällä todella kovaa ja parin kuukauden päästä alkava työnhaku hirvittää toden teolla jo nyt.

Sopimuksia sinne tänne

Viimeisestä merkinnästä on muutama päivä, sillä kuten jo kirjoittelin, käyn töissä vain torstaisin ja perjantaisin. Tällä viikolla olin keskityin molempina päivinä päätehtävääni, eli pomoni assarointiin. Päivitin siis lähinnä sopimustietoja kv-toimiston tietokantaan ja kopioin matskuja ensi maanantain brittiläisten yliopistojen kv-päivään. Aika perushommaa, mutta ilmeisesti ensi viikolla on tiedossa uusia haasteita, sillä auttelen maanantaina kv-päivän järjestelyissä ja torstaina toimistolla on tapaaminen DAAD:n (Saksan vastine Suomen CIMOlle) edustajien kanssa. Epäilen kyllä, että ainakin maanantaina kyseessä on pelkkää pöytien kantamista..

Uskomatonta mutta totta, luulen että olen saanut hoidettua kaikki tarvittavat paperihommat saadakseni vapaasti talloa saksalaista maaperää. Muutenkin alkaa vähitellen tuntua siltä, että alan päästä jyvälle tästä maasta ja kulttuurista. Kielen kanssa on edelleen suuria ongelmia: ymmärrän peruskeskustelua saksaksi hyvin ja osaan vastata yksinkertaisiin kysymyksiin, mutta monimutkaisempi kommunikointi tyssää sanavaraston puutteeseen (ja usein lievään paniikkiin). On turhauttavaa nyökytellä, hymyillä ja hokea "ja, ja!":ta kun suomeksi höpöttäisin aiheesta ummet ja lammet. Onneksi kielikurssilla riittää kohtalontovereita ja tiedän kokemuksesta, että muutaman kuukauden päästä helpottaa.

Wurstia ja valkoista olutta. Aamiainen eteläsaksalaisittain.

Todellakin,
tänään aloitimme päivän tyypillisellä bavarialaisella aamiaisella eräässä tyypillisessä bavarialaisessa ravintolassa: Bretzeliä (eli Bretze täkäläisittäin), weissbieriä ja weisswurstia. Vedessä keitettyä valkoisa makkaraa ja valkoista olutta, lisukkeena makeaa sinappia. Maistui itse asiassa huomattavasti paremmalta kuin voisi kuvitella.

Näiden gourmee-kokemusten lisäksi olen ehtinyt ihmettelemään paljon muutakin. Ikuinen teitittely ja kohteliaisuuksien kirjo jaksaa kummastuttaa. Saksalaiset teitittelevät kaikkia, jopa kaupan tätiä ja oman ikäisiä, tuntemattomia ihmisiä. Tuttuja saa jo sinutella. Eräs työkaverini kertoi, että hän joutui ilmiriitaan erään kv-toimiston työntekijän kanssa, kun meni tätä vahingossa sinuttelemaan monen yhteisen työkuukauden jälkeen. Erehdys korjattiin ja teitittely jatkuu. Muuten meno toimistossa on onneksi tosi rentoa, ihmiset ovat ystävällisiä ja auttavat mielellään.

Olen hiukan pettynyt vähäiseen työtuntimäärääni: vain 10 h. viikossa. Mikäs siinä toisaalta: onpahan paljon vapaa-aikaa, mutta kahdessa iltapäivässä ei oikein pääse sisälle työtehtäviin tai tutustumaan kunnolla edes työkavereihin. Olin tällä viikolla maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona kaikkina päivinä muutaman tunnin toimistolla perehdytyksessä ja ensi viikosta lähtien teen puolikkaan päivän aina torstaisin ja perjantaisin. Vaikka minulle ei siitä enemmän maksettaisikaan, olisin mielelläni vaikka näin alkuun muutaman kokonaisen päivän töissä. Haluaisin päästä hyvin alkuun jottei joka kerta töihin mennessä tarvitsisi taas muistella ja ihmetellä työtehtäviä.
Enpä olisi tänne lähtiessä uskonut, että hingun jo muutaman viikon päästä ylityön perään..!

Eka työpäivä täynnä hulinaa

Elämä ilman internetiä kotona on tuskaisaa. Olo on jotenkin irrallinen oman arkitodellisuuden ulkopuolisesta maailmasta. Blogikin siis kärsii.

No mutta, ensimmäinen työpäivä on takana ja selkä edelleen hiukan jumissa. Ensimmäinen päiväni sattui yksiin kv-toimiston järjestämien kv-päivien kanssa. Olin toimistolla puoli kahdeksalta aamulla ja kotiin lähdin hiukan ennen kuutta illalla. Huh. Päivä oli kieltämättä pitkä ja lähti käyntiin sekä päättyi samalla tavalla: pöytiä kantaessa. Torstaina näin kv-päivien elinkaaren tyhjästä salista opiskelijoita kuhisevaan infopöytien sumaan ja taas hiljaiseen saliin illalla. Kannoin ensimmäiset pöydät paikalleen ja laitoin viimeiset pois illalla ja nukahdin lopulta kotona ja puoli kymmeneltä illalla.

Vaikka päivä olikin tosi rankka, oli se myös tosi mielenkiintoinen. Tutustuin työkavereihini ja näin tämänkin puolen kv-toimistossa työskentelystä. Pidin myös esitelmän Suomessa opiskelusta ja vaikka paikalla oli tuskin parikymmentä ihmistä, haluaisin uskoa saaneeni edes muutaman vakuuttuneiksi Suomen erinomaisuudesta vaihtopaikkana..! Loppupäivän vietin Skandinavia-infopöydän takana ja koitin parhaani mukaan vastata kysymyksiin lähinnä Ruotsissa opiskelusta. Ikävä kyllä kovin moni ei tullut kyselemään mahdollisuuksista tulla Suomeen, Ruotsi tuntui olevan kiinnostavampi ja paremmin tunnettu kohde.

Ensi viikko alkaa saksankielen kursseilla ja loppuviikosta jatkuvat taas työt. Perjantaina Frau Schleiss kertoi hiukan tulevista tehtävistäni: aika perustoimistohommaa, tietokannan päivittämistä, sopimusten järjestelyä, jne.
Ensi viikolla taas lisää kuulumisia!

"Olitko Stasin vakooja?"

Vastaukseni oli ”en”. Tämä oli minua ehkä eniten hämmentänyt kysymys viime perjantaina, kun tapasin pomoni Frau Schleissin. Onneksi kyseessä oli kuulemma rutiinikysymys ja kuului loputtomaan byrokratiaviidakkoon, jota selvittelimme ensimmäisessä tapaamisessamme.

Torstaina kävimme poikaystäväni kanssa rekisteröitymässä müncheniläisiksi, jonka jälkeen kaiken piti hänen mukaansa olla helppoa. ”Kunhan saadaan sinut rekisteröityä, kaikki muu hoituu kuin itsestään”, Miguel vakuutteli. Juupa juu, rekisteröityminen oli vasta alkusoittoa. Minulta kysyttiin nimi, osoite ja uskonto. Siinäpä ne tärkeimmät: kaksi ensimmäistä minulla on, kolmannen kohdalle tuli musta rasti : kein religion. Ei välttämättä hyvä alku elämälle täällä syvästi katolisessa etelässä.

Perjantaina tapasin siis Frau Schleissin, joka ohjasti minut läpi loputtomalta tuntuvan kaavakekasan. Minut rekisteröidään virallisesti yliopisto-opiskelijaksi, sillä näin on kuulemma helpompaa sekä työnantajalleni että minulle. Opiskelijaksi rekisteröitymisessä ja työsopimuksen kirjoittamisessa kului reilusti yli kaksi tuntia. Minun täytyi mm. käydä hakemassa eräästä toisesta toimistosta virallinen todistus siitä, että kuulun eurooppalaisen terveydenhuollon piiriin. Kävelin siis virastoon, näytin korttiani, ystävällinen Herr Schmitt täyttyi kaavakkeen, löi leiman alle ja hoplaa, työsopimuksessani oli taas yksi liite lisää. Toki en päässyt aivan näin helpolla: minulta puuttui vielä verokortti ja pankkitili. Minua ohjeistettiin palaamaan samaan toimistoon, jossa olin jo käynyt rekisteröitymässä ja hakemassa ein lohnstauerkarte. Maanantaiaamu kului verokorttia metsästäessä, pankkitiliä avatessa (josta saisi kirjoitettua oman kappaleensa helposti) ja rekisteröitymismaksua maksaessa. Kun kipitin kaiken hoidettuani maanantaina kv-toimistoon, selvisikin, että verokortti on turha ja palkka maksetaan puhtaana käteen joka kuukausi. Oli vähintäänkin turhautunut olo.

Kaiken tämän jälkeen en ole varma, allekirjoittaisinko enää väitettä saksalaisten tehokkuudesta ja tarkkuudesta.

PS: Minulle selvisi juuri, että saadakseni saksalaisen sim-kortin, on minun palattava samaiseen toimistoon, jossa kävin rekisteröitymässä ja hakemassa verokortin. Tarvitsen todistuksen siitä, että minulla on eurooppalaisena lupa asua Saksassa. Passi ei ilmeisesti riitä. Jälleen kerran ihmettelen saksalaisten tarvitta todistaa kaikki virallisesti, mieluiten erillisellä paperilla ja monimutkaisin sanakääntein. No, ei auta kuin lähteä hakemaan "freizügigkeitsbescheinigung"-lappua. Ainakin sanavarastoni kasvaa todistusten perässä juostessa..!

Grüß Gott Münchenistä!

Täällä ollaan, viimein!
Viimeisestä merkinnästä on aikaa, koska meillä ei ole vielä kotona nettiä käytössä. Yritän päivittää blogia parin, kolmen päivän välein tästä lähtien.

Muutto vei kaikki voimat, mutta vähitellen alkavat kaikki asiat olla järjestyksessä ja koti pahvilaatikko-vapaa. Tapasin viime perjantaina pomoni ja hän kertoi hiukan harjoitteluni sisällöstä ja muista järjestelyistä. Koska Saksan lain mukaan yli 400 euron palkoista on maksettava ns. sosiaalikuluja, palkkaavat monet julkiset ja yksityisetkin tahot opiskelijoita alle 400 euron kuukausipalkalla. Näin tekee myös LMU-yliopisto. Meitä opiskelijoita on heillä hommissa noin kymmenkunta ja torstaista lähtien olen yksi heistä. Koska palkka on niin alhainen, en voi yliopiston säännösten mukaan työskennellä yli 10 tuntia viikossa. Suunnitellun täyden työviikon sijaan teen siis ainoastaan kaksi puolta päivää viikoittain.

Ensimmäinen vaikutelmani kv-toimistosta oli positiivinen, kaikki olivat todella ystävällisiä ja hommaa tuntui piisaavan. Hektisyys sopii kyllä minulle, teen mieluummin töitä kuin istun ja pyörittelen peukaloitani. Torstaina on siis ensimmäinen työpäiväni. Kv-toimisto järjestää silloin yliopistolla kv-päivät ja minä pidän aamupäivällä esitelmän Suomessa opiskelusta. Powerpoint vaan hyrräämään ja hommiin, ensimmäisenä päivänä! Heillä taitaa olla positiivisia kokemuksia skandinaaveista, kun uskaltavat laittaa minut edustamaan koko toimistoa jo nyt:)

Kaiken tämän vapaa-ajan ajattelin käyttää saksan kielen kurssiin, pitäneehän tämä kielikin oppia. Pientä kulttuurisokkia on ilmassa, sillä en ole aikoihin ollut tilanteessa, jossa en ymmärrä kunnolla kieltä. Toki näiden parin viime vuoden aikana olen vieraillut Saksassa moneen otteeseen, mutta olen aina puhunut huolettomasti englantia ja saksaa ainoastaan pakon edessä. Nyt on pakko.

Joten lisää kokemuksia saksan kielen kurssilta tiedossa piakkoin!